Niin hiljaa, niin hiljaa leijailee enkeli lakeudella,
tuuli pöllyttää villisti lunta pitkin sänkipeltoa.
Enkeli laskeuttuu hetkeksi ladon katolle ja katselee kauas,
kynttilänvalo loistaa pienen punaisen talon ikkunasta.
Pieni enkeli kietoo siipensä tiukasti ympärilleen miettien,
kuka on sytyttänyt kynttilän palamaan.
Enkeli liihoittelee ladon kattoa pitkin alas.
Tuuli vihmoo lunta enkelin päälle,
lumi tarttuu siipiin, on pakko pöyhistellä siipiä villisti.
Ilta-aurinko kajottaa punaisena taivaalla,
enkeli liihottaa pitkin kimmeltävän valkoista peltoa pitkin.
Punaisen talon luona enkeli pysähtyy ja kurkistaa ikkunasta,
keinutuolissa keinuttelee mummo kutoen sinivalkoista villasukkaa.
Takassa palaa valakia iloisesti roihuten, puuhellan päällä kahvipannu poristen.
paappa istuskelee pöydän ääressä lukien sanomalehteä,
lämmin tunnelma on punaisessa tuvassa.
Enkelin silmät loistavat, hän ristii kätensä ja siunaa mumman ja paapan.
On aika jatkaa matkaa, ilta alkaa pimentyä.
kuu möllöttää taivaalla antaen valoa lakeuksien pelloille.
Olipa hyvä ja piristävän erilainen runo. Murretta ei usein löydä tällaisista runoista.
VastaaPoista